Se on 90-luku minulle

Olen 70-luvun vauva, mutta 90-luvun nostalgia elää sydämessäni. Tarkoitan, puhumme muodista, musiikista ja kulttuurista. Edustus televisiossa ja elokuvateattereissa nähtiin sellaisista ohjelmista kuin "Martin", "Living Single" ja suurella näytöllä "Boomerang" ja "Boyz in the Hood". Se oli kaikkea, mutta 90-luku ilmestyi myös tavoilla, joita en voinut kuvitella. Crack-epidemia, jengit, köyhyys ja rasismi olivat enemmän edessäni kuin osasin kuvitella.

Astuin 90-luvulle 13-vuotiaana mustana tyttönä, joka oli valmis pumppaamaan nyrkkiään "Sano se ääneen, olen musta ja olen ylpeä!!!" Räppäilyyn Public Enemyn "Fight the Power" kanssa. Asuin Denverin omalla Park Hillin alueella, joka oli monien mustien mekka. Oli ylpeyttä saapumisestamme. Ahkerat mustaperheet, hyvin hoidetut pihat. Saatoit tuntea sen ylpeyden, jota monet meistä tunsivat naapurustossamme. "Park Hill Strong", olimme. Kuitenkin epäoikeudenmukaisuus hallitsi meitä kuin esi-isiemme kahleet. Näin perheiden kaatuvan armosta crack-epidemian vuoksi ja ystävien joutuneen syytteeseen marihuanan myymisestä. Jotenkin ironista, koska se on nyt laillistettu täällä Coloradon osavaltiossa ja muutamassa muussa osavaltiossa. Kaikki sunnuntain laukaukset soivat, ja se alkoi tuntua tavalliselta päivältä naapurustossa. Valkoiset upseerit partioivat, ja toisinaan et tiennyt, kumpi oli pahempi, upseerit vai rikolliset? Minulle ne olivat kaikki yhtä.

Yli 20 vuotta eteenpäin, mustat taistelevat edelleen tasa-arvon puolesta, uusia huumeita on ilmaantunut ja veljiä ja sisaruksia on edelleen lukittu telkien taakse marihuanan ensirikosten jakelusta ja myynnistä ilman, että heidän tuomionsa päättyy paikan päällä. Rasismilla on nyt kamera, joka näyttää maailmalle, mitä todella tapahtuu, ja Park Hill ei ole enää mustien perheiden mekka, vaan sen sijaan gentrifikaation uudet kasvot.

Mutta silti, jos voisin palata ajassa taaksepäin, menisin takaisin 90-luvulle; sieltä löysin ääneni, kun sain ymmärrystä siitä, kuinka maailma ympärilläni toimi. Ensimmäinen poikaystäväni, ystävyyssuhteet, jotka on rakennettu kestämään koko eliniän, ja kuinka nuo menneisyyden hetket asettivat minut naiselle, joka olen tänään. Joo, se on minulle 90-lukua.